Hei ystäväiset, onpa mukavaa olla takaisin!
Heinäkuu muuttui puoliksi huomaamatta, toisaalta ihan tarkoituksella pieneksi irtiotoksi blogista. Takana on tiukkatahtinen kevät ja alkukesä, eikä tämä heinäkuukaan vauhdin puolesta alkuvuodelle häviä, elämän sisältö on vain keskittynyt tässä kuussa vahvasti rakentamiseen ja pelkästään kiireellisimpien työasioiden hoitamiseen ja vähän onneksi lomailuunkin!
Kun kameraa kantaa päivittäin mukanaan ja toisinaan vähän kiireessä muiden velvollisuuksien ohessa kuvailee, huomasin, että hommasta on vaarassa mennä ilo. Silloin on oikea hetki ripustaa laite hetkeksi naulakkoon ja keskittyä ihan muihin asioihin. Bloggaamisen osalta on sama juttu, tekemisen ilo välittyy teksteistä ja kuvista ihan yhtä hyvin kuin velvollisuudentunto ja ilottomuuskin. Tauko oli siis paikallaan, tuntuu nimittäin ihanalta olla täällä taas! <3
Kesä on ollut mitä suurimmissa määrin keskeneräisyyden sietoa ja ympäripyöreitä päiviä. Aherrus on kuitenkin kannattanut, Talo Taika – projekti etenee tasaisen varmasti, tasoitemiehet saadaan kutsua hommiin elokuussa! Tämä tarkoittaa sitä, että pintatyöt alkavat talolla ihan pian. Rakentaminen etenee nätisti sille suunnitellussa tahdissa. Tosin, meillä ei mitään tiukkaa aikataulua ole ollut alunperinkään. Jo ensimmäisen rakennusprojektin aikana totesimme parhaaksi olla lyömättä suotta lukkoon muuttopäiviä, se loisi vain turhaa painetta muutenkin työntäyteiseen arkeen. Uuteen kotiin muutetaan siis sitten, kun se valmistuu!
Pintamateriaalipohdinnat ovat täällä siis hyvin ajankohtaisia juuri nyt. Suuret linjat alkavat olla selvillä, keittiö on tilattu ja parkettikin alkaa olla jo valittu. Kerron näistä tarkemmin myöhemmin, kun valinnoista on jotakin kuvattavaa. Pihanmuokkaustyötkin aloitellaan kohtapuoliin kun luonnos pihasuunnittelijalta saapui. Suunnitelman takana on taitava puutarhuri, josta sain muuten vinkin teidän kauttanne, kiitos siitä vinkkaajalle.
Ja hei, voisinpa heittää kysymyksen, mitä erityisesti haluaisitte raksaprojektista kuulla? Muutama kysymys on jo tullutkin, mutta mieluusti kirjoittelen muistakin raksaan liittyvistä aiheista, jotka teitä erityisesti kiinnostavat?
Nyt on vielä lähdettävä tekemään iltavuoro raksalle, siivoustöitä, niitä on tänä kesänä riittänyt!
Ihanaa hellepäivän iltaa,
Jenni
The post Takaisin linjoilla! appeared first on Talosanomat.
Hae inspiraatiota
Miksi Teri-talo?
Haluatko tarjouksen tai lisätietoja?
Katso mistä löytyy lähin edustajamme ja kysy lisää!