Tiedättehän vauvakuplan? Sen, kun on viimeisillään raskaana tai pienen vauvan kanssa kotona ja mieleen ei mahdu oikein mitään muuta kuin vauva, nukutukset, röyhtäytykset, allergiat ja äidinmaidonkorvimerkit? Eikä tarvitse onnitella, en ole vauvakuplassa, mutta vertaisin tämänhetkistä raksakuplaa tuohon vauvakuplaan, molemmista on kokemusta. Viimeisten kuukausien ajan mielen ovat täyttäneet maalinsävyt, parkettimallit, keittiöntasot, tasoitukset, pihatyöt, tarjoukset ja raksalaskut. Samalla huomaan unohtelevani asioita, jos en ole merkannut niitä punakynällä kalenteriin muutaman alleviivauksen kera (unohtelen silti). Siinä missä imetys ja valvominen teki aikanaan vauvakuplassa hajamieliseksi, niin tekee tämä kohtuullisen kuormittava raksa-aikakin.

Odotan enemmän kuin innolla sitä, että suunnittelun ja rakentamisen sijaan me totisesti asumme talossa ja oleellisesta ei ole enää se millä sävyllä seinät maalataan, vaan se, että saa istua pitkää iltaa ystävien kanssa terassilla ja hipsiä (sinne joskus valmistuvalle) pihasaunalle lenkin jälkeen. Siinä vaiheessa ei maalinsävyillä enää ole juuri merkitystä ja hyvä niin.

..Ennen illanistujaisia ja saunomisia on kuitenkin muutama pikkujuttu vielä tekemättä, joten ei auta toistaiseksi kuin keskittyä nauttimaan (lue selviytymään) tästä matkasta.

kattaus, asetelma
astiat, lautanen
sisustus, marmori

Sitten otsikon toiseen aiheeseen. Minulla on uusi sävyihastus, joka oikeastaan tuntuu vielä paremmalta kuin se taannoin haaveilemani vihreä. Sävyihastukseni on Tikkurilan Basaltti, tuo hennosti mutaan taittava tumma harmaa, se miltä sävy näyttää isolla pinnalla, täyty vielä testata mutta luulenpa, että basalttia tulee löytymään uudesta kodista jossakin muodossa. Muutenkin sama sävymaailma houkuttelee nyt ja etenkin puun kaverina nuo sävyt näyttävät erityisen hyvältä. Bongailin muuten samantyylisiä värejä täältä meiltäkin, tummat värit ovat tulleet valkoisen rinnalle selvästi jäädäkseen.

tikkuri, basaltti

 

Kuulostaako raksakupla kenenkään muun rakentajan korviin tutulta?

Jenni

The post Raksakupla ja sävyihastus appeared first on Talosanomat.

Hae inspiraatiota

Miksi Teri-talo?

Haluatko tarjouksen tai lisätietoja?

Katso mistä löytyy lähin edustajamme ja kysy lisää!

Tilaa uutiskirje

Haluatko tietää tarkemmin, miten käsittelemme henkilötietoja? Tutustu tietosuojaperiaatteisiimme.

  • This field is for validation purposes and should be left unchanged.

Seuraa meitä somessa