Kuten olette ehkä huomanneet, rakennusprojektimme ja uusi kotimme on saanut työnimensä! Löydät kaikki rakennusprojektiimme liittyvät postaukset ja tiedot nyt kätevästi sivun ylälaidassa olevan uuden kategorian Talo Taika alta.  Ja tässä muutama sana siitä, miksi projektimme työnimeksi päätyi juuri Talo Taika. No, ihan ensiksi; rakastan kauniita suomalaisia sanoja ja nimiä ja toisaalta rakastamme kaikki tarinoita. Mielestäni siinä, missä vaiheessa mikä tahansa rakentamamme talo muuttuu kodiksi, on jotakin mystistä. Kaikki tietävät varmasti sen tunteen, kuinka ensimmäiset yöt ja viikot tuntuvat uudessa kodissa vähän hassuilta, ihan kuin olisi kylässä. Mutta sitten, yhtäkkiä tapahtuu jotakin. Pelkkä talo muuttuukin kodiksi, paikaksi, jonka tärkeys on millä tahansa tutkimuksilla mitattuna ihmisen tärkeimmiksi kokemiaan paikkoja maailmassa.

Talo Taika kertoo siis rakentajatarinan, jonka tavoitteena on päästä kokemaan jälleen tuo taika, kun kipsilevyt, villat, ikkunat ja parketit muodostavat jotakin paljon enemmän kuin osiensa summan, kodin!

Talo Taika on tarina, jossa hypätään rohkeasti kokeilemaan juuri meille sopivia ratkaisuja. Taika yhdistää innovatiivisesti ja tuoreesti perinteistä suomalaista rakentamista ja skandinaavista arkkitehtuuria. Ja ennen kaikkea Taika on seikkailu, johon tämä perhe lähtee mukaan innolla. Rakentaminen tarkoittaa tuhansia työtunteja, väsymystä, kiireessä tehtyjä isoja päätöksiä ja einespitsoja tyroksipaksien päältä nautittuna. Toisaalta rakentaminen on uuden luomisen iloa, onnistumisen kokemuksia ja unelmien tavoittelua.

Tervetuloa seuraamaan Talo Taikaa ja sen tarinaa kotia kohti!

Täältä löydät listattuna lyhyesti ja ytimekkäästi rakennusprojektimme tärkeitä tietoja ja päivämääriä. Lista päivittyy sitä mukaa, kun työt etenevät. Jos sinulla on jotakin kysyttävää, ota yhteyttä, vastaamme mielellämme!

Perustiedot:

KOTI: Kaksikerroksinen puutalo, huoneistoala 175m2

TALOTOIMITUS: Teri-Talot

PERUSTUKSET: Keski-Suomen takuuperustukset

Tärkeät päivämäärät:

Joulukuu 8.päivä  2015 Aloituskokous

Joulukuu 2015 Maatyöt

Joulukuu 2015 Perustukset.

Tammikuu 2016 Talopaketti saapuu..

Julkisivukuvat

 

PostScript

 

Pohjakuvat

 

 

The post Rakennusprojekti Talo Taika appeared first on Talosanomat.

Hae inspiraatiota

Miksi Teri-talo?

Haluatko tarjouksen tai lisätietoja?

Katso mistä löytyy lähin edustajamme ja kysy lisää!

Tilaa uutiskirje

Haluatko tietää tarkemmin, miten käsittelemme henkilötietoja? Tutustu tietosuojaperiaatteisiimme.

  • This field is for validation purposes and should be left unchanged.

Seuraa meitä somessa