Nostaisin tällä hetkellä arjen ehdottomaksi ykkösratkaisuksi yläkerran kodinhoitohuone/kylpyhuone/vaatehuone-kokonaisuuden,joka tekee pyykkihuollosta mielestäni sen verran helppoa ja miellyttävää kuinka sen ylipäänsä voi sitä olla. Edellisessä kodissa kodinhoitohuone oli sijoitettu alakertaan ja makuuhuoneet ja vaatekaapit yläkertaan. Käytännössä tämä tarkoitti pikkulapsiperheessä porrasrallia niin likaisten kuin puhtaiden pyykkien kuskaamisessa edestakaisin ylä -ja alakerran välillä.

Uutta kotia suunnitellessa tärkeimmäksi kriteeriksi nousikin se, että makuuhuoneiden, vaatesäilytyksen, kylpyhuoneen ja kodinhoitohuoneen täytyy sijaita samassa kerroksessa. Piirustusta pyöriteltiin tovi jos toinenkin, ennen kuin käytännöllinen ja toimiva ratkaisu paperilla saatiin aikaan. Hienointa on ollut huomata, että suunnittelu kannatti, olemme äärimmäisen tyytyväisiä tähän kokonaisuuteen!

Meidän ratkaisussamme sisätiloissa ei ole saunaa lainkaan, vaan rentoutumiseen ja varsinaiseen kylpemiseen on paikka erikseen rakennettavassa pihasaunassa. Talon yläkerran suihkuun ei haluttu käyttää ylimääräisiä neliötä, mutta tilavalta se on kyllä näilläkin neliöillä tuntunut. Suihkuun mennessä on helppo tiputtaa vaatteet kodinhoitohuoneen pyykkikoriin ja kuivattelun jälkeen poimia puhtaat vaatteet vaatehuoneesta. Myös pyykkien pesu – ja viikkausvaiheessa sekä lakananvaihdon yhteydessä kiittelen tätä ratkaisua, kun lastenvaatteet saa kodinhoitohuoneen kaappeihin ja omat viereiseen vaatehuoneeseen.

Tämä ratkaisu on meillä toimivaksi todettu, vaikka saunaa kieltämättä on sen verran ikävä, että rakennusprojekti sen tiimoilta on kai aloitettava pikimmiten.

Tänään olen matkalla Turkuun kohti mielenkiintoista kuvauskohdetta, tästäkin kuulette lisää aikanaan ja Snapchatissa ja Instagramissa lupaan päivittää reaaliajassa kuvauspäivän tunnelmia!

Ihanaa naistenpäivää kaikille naisille tämän kukkakimpun myötä!

xxx

Jenni

The post Käytännölliset neliöt appeared first on Talosanomat.

Hae inspiraatiota

Miksi Teri-talo?

Haluatko tarjouksen tai lisätietoja?

Katso mistä löytyy lähin edustajamme ja kysy lisää!

Seuraa meitä somessa