Rakensimme tätä ensimmäistä kotiamme aika lailla tarkalleen viisi vuotta sitten. Olin jo silloin unelmoinut omasta talosta usemman vuoden, ennen kuin pääsimme projektissa vauhtiin. Samalla kuitenkaan minulla/meillä ei ollut kokemusta kodin suunnittelusta, tai edes kovin tarkkaa käsitystä siitä, mitä kaikkea on mahdollista uuteen kotiin hyvällä suunnittelulla saada. Varmasti paljon tästä johtuen nykyisessä kodissamme on useampia juttuja, joita olisin lapsiperheen arjen sujuvuuden kannalta ratkaissut toisin. Pieni kodinhoitohuone, joka toimii samalla kakkoseteisenä ja pukuhuoneena saunaan on tietenkin se yksi suurimmista. Toinen on tilojen tehokkaampi hyödyntäminen niin, että käytännöllistä säilytystilaa olisi saatu kotiin paljon nykyistä enemmän. Tykkäsin silloin ja tykkään yhä kovasti talomme klassisesta kauneudesta ja symmetriasta, josta vaikutteita on poimittu myös tulevaan taloon.
Kun noin puolitoista vuotta sitten aloimme puolileikillään puhua siitä, että joskus vielä rakentaisimme uuden kodin, oli suurin haaveeni voida asua joskus kuvan mukaisessa kodissa. Kuitenkin, asiaa rauhassa pyöriteltyäni onneksi mietin ja mietimme yhdessä asiaa tarkemmin. Suomi ja maailma on pullollaan kauniita koteja ja arkkitehtonisia taidonnäytteitä, mutta kuitenkin uutta kotia suunnitellessa on tärkeintä miettiä, mitä juuri me haluamme ja minkälainen tyyli on meille ominaisinta, muodeista ja trendikkyydestä välittämättä. Kuitenkin, yhä mielestäni tuo kuvan koti on yksi kauneimmista joita internetin syövereistä löytyy ja joitakin elementtejä tästäkin kokonaisuudesta on ollut omaa suunnitellessa mielessä.
Olen aina rakastanut tanskalaishenkisiä koteja, jyrkkiä kattoja, pyöreitä ikkunoita ja ikkunoiden ruutuja. Minulle ei kuitenkaan istu romanttinen sisustustyyli tai arkkitehtuuri, vaan olen yksinkertaisten, suurien linjojen ystävä. Mieheni taas tykkää taloista, jotka myös näyttävät taloilta. Olemmekin usein naureskelleet, että kauneimpia taloja piirtävät lapset! Tykkään skandinaavisessa sisustuksessa juuri puun käytöstä ja tietynlaisesta huolettomuudesta. Sisustaminen ei ole kovaa tai kiiltävää, muttei myöskään rönsyilevää. Vain simppeliä, yksinkertaista ja tyylikästä.
Olen kerännyt Pinterestiin jo pidemmän aikaa taloja, joiden arkkitehtuuri ja muotokieli miellyttävät meitä. Näytän usein kuvia miehellekin ja kysyn saako tämä kuva peukkua, jos saa se voi jäädä kansioon. Tässä kollaasissa on koteja, joiden pohjalta meidän uusi koti on suunniteltu:
Mielestämme koti on ilman muuta enemmän kuin pelkkä talo. Koti muodostuu pihapiiristä, johon meidän uudessa kodissamme liittyy läheisesti myös pihasauna. Pihasaunaan haluamme ehkäpä päärakennusta modernimpaa muotokieltä, ehkäpä jotakin tässä kollaasissa näkyvää.
Mutta kiteytettynä: Uusi kotimme on selkeä, yksinkertainen ja skandinaavinen, julkisivultaan symmetrinen kaksikerroksinen puutalo. Uudesta kodista löytyvät myös ruutuikkunat ja se aina haaveilemani pyöreä ikkuna. Ei ultramoderni, muttei ihan perinteinenkään, vaan jotakin juuri meille sopivaa. Nyt kun talon piirustukset ovat ulkona, olen aika rakastunut tähän kokonaisuuteen. Saimme hyvin koottua kotiin juuri ne elementit, joita siihen halusimme. Tässä jo vilautus julkisivusta, mitäs tykkäätte?
Se, kuka talomme toimittaa ja miksi, siitä kerron tarkemmin ensi viikolla. Paljon muutakin kerrottavaa on muun muassa pohjaratkaisusta, puhumattakaan uuden kodin sisustamisesta!
Pus,
Jenni
The post Uuden kodin inspiraation lähteet appeared first on Talosanomat.
Hae inspiraatiota
Miksi Teri-talo?
Haluatko tarjouksen tai lisätietoja?
Katso mistä löytyy lähin edustajamme ja kysy lisää!