Suunnittelijan työ on piirtää asiakkaiden haaveet ja kotiunelmat paperille sellaiseen muotoon, että talo on teknisesti mahdollista toteuttaa ja vastaa edelleen asiakkaan toiveisiin. Kuulostaako haastavalta? Sitä se onkin ja samalla hirvittävän mielenkiintoista, kertoo Christel! -Vaikka vuosikymmenten saatossa talot ovat muuttuneet, yksi asia ei muutu. Perhe haluaa itselleen sen omannäköisensä kodin!
Yksi asia, joka ei vuosikymmenten saatossa ole muuttunut miksikään: jokainen asiakas on uniikki ja ansaitsee juuri itselle suunnitellun, omannäköisen kodin.
Talon suunnittelu alkaa taloedustajan tai suunnittelijan ensitapaamisella. Tapaamisesa kartoitetaan haaveita, katsellaan ehkä perheen itse piirtämiä pohjapiirrustuksia ja laitetaan ylös asioita, joita perhe haluaa uudessa kodissaan ehdottomasti olevan. Samalla luodaan raameja sille, minkälaisesta lopputuloksesta asiakas haaveilee. Ensimmäisellä tapaamisella käy yleensä selväksi jo aika pitkälle se, onko koti moderni vai perinteinen, yksi- vai kaksikerrosinen ja se, minkäverran neliöitä uudessa kodissa suunnilleen tulee olemaan.
– Toisinaan haasteita aiheuttaa se, että kaikkia haaveita ei aina saada mitenkään mahdutettua perheen haluamaan neliömäärään. Silloin on osattava tehdä niitä kuuluisia kompromisseja ja priorisointeja!
Nykyään on hyvin yleistä, että perheellä on aika tarkasti tiedossa, mitä uudelta kodilta halutaan, Christel kertoo. Suunnittelijan luona tätä talohaavetta aletaan sitten purkamaan paperille. Suunnittelijan tärkeänä tehtävänä on tarjota kokemuksen kautta tulleita hyviä ratkaisuja ja toisaalta valaista sellaisista yksityiskohdista, joita perhe ei ole tullut ehkä ajatelleeksi. Joskus ensimmäinen pohjapiirrustus muuttuu suunnittelijan pöydällä paljonkin, toisinaan muutetaan vain yksittäisiä asioita. Suunnittelija on ammattilainen, jonka tulee huomata sellaiset seikat, johon perhe ei ole välttämättä kiinnittänyt huomiota: on kyse sitten kantavista rakenteista, rakennusmääräyksistä, wc:n oven aukeamisesta olohuoneeseen, kulkuväylien leveydestä tai portaiden sijoittelusta, kertoo Christel.
Yleensä hyvään lopputulokseen päästään jo parin-kolmen kommenttikierroksen jälkeen. Paperilla suunnitelmia on helpompi pyöritellä, joten versioita pitää tehdä sen verran, että kokonaisuus toimii. samaan aikaan kun pohjaa muokataan, on otettava huomioon vaikutukset myös talon julkisivuihin. Christel vertaa talon suunnittelua palapelin kokoamiseen, jokaiselle palalle on löydettävä se oikea paikka. Kaikki muutokset vaikuttavat toisiinsa ja kokonaisuus on saatava toimimaan sentilleen oikein.
– Pyrin suunnittelutyössäni tarjoamaan perheelle aikaa kestäviä ratkaisuja. Jo suunnitteluvaiheessa voimme miettiä, mitä tulevaisuus mahdollisesti tuo tulleessaan. Ehkä perhe tarvitsee lisää makuuhuoneita tai lapset muuttavat jollakin aikavälillä pois kotoa? Miten kotia voi muokata helposti myöhemminkin lisäämällä tai poistamalla väliseiniä tms? Ekologista ja pitkäikäistä suunnittelua on se, että tiloja on helppo hyödyntää monipuolisesti myös tulevaisuudessa.
Kotien pohjapiirustukset ovat muuttuneet vuosikymmenten saatossa. – Siinä missä ennen rakennettiin isoja erillisiä keittiöitä, halutaan nyt enemmän yhteisiä tiloja. Perheet haluavat viettää aikaa yhdessä ! Tämä tarkoittaa yhtenäisiä olohuone-keittiö-ruokailutila kokonaisuuksia, joissa voidaan samaan aikaan sekä kokkailla, syödä, että seurustella. Välillä koettiin aika, jolloin kodin neliömäärät nousivat lähemmäs kolmeasataa, nyt trendi on selvästi muuttunut. Tällä hetkellä panostetaan hyvään suunnitteluun ja tehokkaaseen tilankäyttöön, pieniinkin neliöihin saadaan toimivia kokonaisuuksia, toteaa Christel.
– Veneiden pohjapiirrustuksien suunnitelusta on ollut hyötyä. Siellä jokainen sentti merkitsee, kun tilat ovat rajalliset. Samaa periaatetta voi käyttää kodin suunnittelussa, jokainen neliömetri hyödynnetään tehokkaasti!
Talo on suomalaisen ehkäpä suurin kauppa koko elämänsä aikana. On hienoa saada olla mukana näin tärkeässä projektissa, toteuttamassa ihmisten kotiunelmia, Christel toteaa ja jatkaa: suunnittelijan asiantuntemus tulee esille siinä, että lopputulos on käytännöllinen ja sekä teknisesti, että rahallisesti järkevästi toteutettavissa.
Kun asiakas, suunnittelija ja rakennesuunnittelija ovat tyytyväisiä lopputulokseen, paketti on yleensä osoittautunut loistavaksi!
Christelin muistilista tuleville rakentajille kuuluu seuraavasti:
- Jo ennen tonttikauppaa, tarkista viranomaisten vaatimukset. Mitä tälle tontille saa rakentaa? Näin varmistat, että talounelma ei kaadu ennen projektin alkamista! Huomioi, että talo tulee olemaan osa alueen kokonaisuutta.
- Laske projektille budjetti, jonka puitteissa täytyy pysyä.
- Mieti mitä asumiselta haluat!
- Jos sinulla on tiedossasi jokin valmis talomalli, pohjapiirustus tai inspiraatiokuva, kerro se suunnittelijalle heti alkuvaiheessa. Näin olette valmiiksi jo lähempänä lopputulosta!
Paras mahdollinen koti perheelle on suunnittelijan tärkein tavoite. Tyytyväinen asiakas on siis paras palaute!
The post Asiantuntija äänessä: Talosuunnittelija appeared first on Talosanomat.
Hae inspiraatiota
Miksi Teri-talo?
Haluatko tarjouksen tai lisätietoja?
Katso mistä löytyy lähin edustajamme ja kysy lisää!