Andreas Nyman ja Victoria Forsberg rakensivat ison talon Småböndersiin, Pohjanmaalle. Pariskunta halusi talon etupuolelle ison terassin pylväineen. Andreas halusi ehdottomasti osallistua rakennustöihin ja koska heillä oli tontti jo valmiina, pariskunta tiesi, minkälaisen talon he sille halusivat rakentaa. Teri-Talojen kaksikerroksinen Victoria-talomalli oli heille selvä lähtökohta, sillä malli sopii erinomaisesti isolle perheelle.

Olimme jo aikaisessa vaiheessa yhteydessä eri talovalmistajiin ja valitsimme Teri-Talot. Heidän vaihtoehtonsa olivat eniten muokattavissa ja Andreas tunsi yrityksen entuudestaan, koska oli aiemmin työskennellyt siellä. Pariskunta tunsi voivansa luottaa siihen, että talon rakentajat olisivat ammattitaitoisia rakennustyöntekijöitä. He keskustelivat talosuunnittelijan kanssa mahdollisista ratkaisuista ja niiden toteutustavoista ja näin talo räätälöitiin juuri heidän tarpeisiinsa sopivaksi.


Perustustyöt aloitettiin keväällä 2012. Talopaketti saapui saman vuoden syksyllä. Asennus kävi nopeasti ja vaivattomasti: asentajat olivat kokeneita ja ammattitaitoisia ja pystyttivät talon seinät yhdessä päivässä. Seuraavana päivänä valmistui puolestaan talon katto. Kolmantena päivänä jatkettiin peltikaton asentamisella, minkä jälkeen talo olikin jo suojattu sateelta.

Tilavaan keittiöön mahtuu useita työtasoja. Keskellä huonetta on kivisellä työtasolla varustettu, leipomiseen oivallisesti soveltuva keittiösaareke. Apukeittiö on sekin tilava ja pitää sisällään paljon säilytystilaa, mikä sopii loistavasti kolmilapsiselle perheelle. Apukeittiössä on oma ulko-ovi, joka toimii arkisin perheen pääsisäänkäyntinä taloon. Saunan ja pesutilojen sijoittaminen talon yläkertaan vapauttaa paljon tilaa alakertaan. Victoria ja Andreas ovat todella tyytyväisiä talovalintaansa.

Hae inspiraatiota

Miksi Teri-talo?

Haluatko tarjouksen tai lisätietoja?

Katso mistä löytyy lähin edustajamme ja kysy lisää!

Tilaa uutiskirje

Haluatko tietää tarkemmin, miten käsittelemme henkilötietoja? Tutustu tietosuojaperiaatteisiimme.

  • This field is for validation purposes and should be left unchanged.

Seuraa meitä somessa